Miksi tarvitaan deadline?

Tarkan tavoitepäivämäärään asettaminen toimii, koska se saa sinut ponnistelemaan aktiivisesti. Jos takaraja on epämääräinen, tai vaikka vasta vuoden päästä, et saa tänään vielä mitään aikaan. Haastavissa tehtävissä on turha jäädä odottelemaan inspiraatiota, vaan kannattaa toimia tavoitteellisesti.

Aikaansaaminen

Keskustelimme juuri kollegan kanssa takarajoista ja ristiriitaisesta suhtautumisestamme niihin. Toisaalta tarkasti määritelty päivämäärä tuntuu stressaavalta ja deadlinen lähestyessä kaikki aika on käytettävä tavoitteen saavuttamiseen. Kuitenkin tavoite auttaa esimerkiksi kirjoittamistyössä, eikä ilman sitä saa mitään aikaan. Mikä ristiriita!

Tavoite on väline – ei itse tarkoitus

Tavoitteen ensisijainen tehtävä on usein saada meidät tekemään niitä asioita, joita olemme jo päättäneet tehdä. Kirjoittamistavoite saa kirjoittamaan, puolimaratonin buukkaus saa käymään lenkillä ja lukupiiri saa lukemaan kirjoja.

Tutkijat Locke ja Latham tutkivat tavoitteellisuutta työssä ja opiskelussa 30 vuoden tutkimusprojektinsa aikana, ja totesivat sen keskeiseksi menetystekijäksi. Tavoite energisoi, lisää sinnikkyyttä ja saa ponnistelemaan sen saavuttamiseksi. Keksit strategioita miten saat edistettyä tavoitettasi ja huomaat olevasi luova ajan löytämisessä. Kun päivämäärä on lähellä, teet hommia silloinkin kun ei muuten huvittaisi. Tavoite myös suuntaa huomiosi tavoitteeseen liittyviin asioihin ja pois tavoitteeseen liittymättömistä.

Mittaaminen ja välitavoitteet

Se, että kuukauden päästä on tehtävän palautus, ei vielä ohjaa tekemistäsi tänään. Tarvitset välitavoitteita, jotta työskentelysi pysyy säännöllisenä, eikä tekeminen aina jää viime tippaan. Tavoitteessa etenemistä ei välttämättä tarvitse mitata joka päivä. Tärkeintä on, että muokkaat tekemisesi jollakin tavalla mitattavaan muotoon ja asetat vaikka viikoittaiset tavoitteet.

Kirjauduin vapaassa aikataulussa käytävälle verkkokurssille viime vuoden puolella. Ainoa annettu deadline oli kuukausittaiset pikkutehtävät, jotka sainkin tehdyksi. Muuten orientoiduin kurssin käymiseen vasta, kun kurssin päättymiseen oli kuukauden verran aikaa. Viimeisten viikkojen aikataulusta tulikin aiottua tiiviimpi, mutta työskentelyni rytmittyi vasta kun kirjasin ylös tehtävät ja allokoin niistä tietyn määrän jokaiselle viikolla.

IMG_5365.jpg

Tavoitteellisuus on taito, jossa voi kehittyä. harjoittelen sitä itse säännöllisesti ja opin edelleen uutta itsestäni ja siitä, miten voin kehittyä paremmaksi itseni johtajaksi tavoitteiden avulla. Kirjastani Aikaansaamisen taika työkirja (Atena 2019) löydät helppoja harjoituksia.

Mukavuusalueen ulkopuolella tapahtuu pieniä taikoja

Välillä mahdottomankin tuntuinen aikataulu toimii, jos sen kesto on riittävän lyhyt. Helpommalla kuitenkin pääsee, jos aikataulun laatii pidemmälle aikavälille. Aikataulusta lipsuminen silloin tällöin on normaalia, mutta joka tapauksessa tulet työskennelleeksi enemmän kuin täysin ilman aikataulua. Silloin kun et pääse viikkotavoitteeseen, suhtaudu itseesi lempeästi ja laadi uusi aikataulu – elämää ei voi ennustaa pikkutarkasti, vaan joustollekin on jätettävä tilaa.

Tiivistämistä voi kokeilla jonkun hankalan pikkutehtävän kanssa. Jos siirrät ja siirrät jotakin hoidettavaa asiaa, varaa sille jonakin päivänä vaikka puoli tuntia aikaa. Kun haastat itsesi, saatat yllättyä omista kyvyistäsi. Pieniä ihmeitä tapahtuu, kun vain annat itsellesi luvan keskittyä, vaikka aika olisikin lyhyt. Aloittaminen voi olla silloinkin haastavaa, mutta tehty työ palkitsee heti.

Nauti matkasta

Joskus isoonkaan tavoitteeseen pääseminen ei tunnukaan niin hienolta, kun etukäteen kuvittelit. Saatat jo seuraavana hetkenä miettiä muita tekemättömiä tehtäviä, ja lannistua niiden määrästä. Lisäksi isoja tavoitteita ei voi saavuttaa joka päivä. Siksi on tärkeää nauttia prosessista, joka vie tavoitteeseen.

Laadi itsellesi mieluisia työpäiviä, joissa on jotakin mukavaa tekemistä viimeistään työrupeaman jälkeen. Myös aloittamiseen kannattaa panostaa: Haluatko juoda kupin kahvia ennen työhön ryhtymistä tai käydä vaikka kävelyllä metsässä? Laita mukavat vaatteet päälle ja mieti, missä mieluiten työstäisit projektiasi. Sovi lounastreffit tutun tai kollegan kanssa ja kuuntele lempimusiikkiasi tauolla. Itsesi johtajana tiedät itse parhaiten, mikä sinua virkistää.

Palkitseminen

Tiedät itse myös parhaiten, mikä on sinulle sopiva palkinto ahkerasta työskentelystä. Menetkö mieluiten elokuviin, teatteriin tai vaikka lenkille koiran kanssa. Suoritteisiin keskittyvässä kulttuurissamme hyvä palkinto on myös mahdollisuus viettää aikaa, jolloin ei tarvitse saada mitään aikaan.

Päätin itse pitkästä aikaa kirjoittaa viikoittaista blogisarjaa kevään loppuun saakka, vastikään julkaistun Aikaansaamisen taika työkirjan kunniaksi. Vaikka tavoite motivoi, urakka tuntuu suurelta, koska muutakin tehtävää on riittämiin. Otin tähän apukeinoksi palkitsemisen – varasin itselleni ylellisen Spa-hoidon, jota en tavallisesti itselleni sallisi. Kyllä toimii:)

P.S. Voit tilata Aikaansaamisen taika työkirjan nyt ennakkotilaushintaan 17,60€, ilman postikuluja tästä.

Pääset myös harjoittelemaan itsensä johtamisen taitoja Aikaansaamisen taika työkirjan harjoitteilla workshopissa Helsingissä 15.5. klo 17.30, linkkaa itsesi mukaan tästä.

P.S. Onko sinun tavoitteesi kirjoittaa kirja? Tervetuloa jo kuudetta kertaa toteutuvalle Ideasta tietokirjaksi-kurssille Helsingissä 16.8.2019 klo 9-16. Facebook-tapahtuman löydät tästä ja suoraan ilmoittautumaan pääset täältä

P.P.S. Voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogin tästä

Saat sähköpostiisi noin kerran kuukaudessa johonkin itsensä johtamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.


Tavoitteiden taika

tavoitteet

Muuttopäivän lähestyessä tavaroita saa pakattua aika helposti. Kun tiedät että parin päivän kuluttua joka ikisen tavarasi kuuluu siirtyä paikasta toiseen, niin jotenkin kummasti alkaa löytyä aikaa muuttolaatikoiden haalimiselle ja niiden täyttämiselle. Yhtäkkiä oletkin kovin ahkera ja aikaansaava!

Takaraja on hyvä ystävä

Mikä tahansa takaraja toimii samalla tavoin. Kun esitelmän päivä lähenee, niin johan alkaa esityksen sisältöä syntyä. Lenkillä käynti alkaa ihmeellisesti toteutua, kun juoksutapahtuma on jo kuukauden päästä. Siivous sujuu vauhdikkaasti, kun vieraita on tulossa seuraavana päivänä. Lähestyvä tavoite energisoi mielen ja kehon.

Tavoitteiden perusteella tiedämme, mihin suuntaamme, millä intensiteetillä ja kuinka paljon voimavaroja käytämme tekemiseen. Ne suuntaavat huomiomme tavoitteeseen liittyviin ajatuksiin ja toimintaan – ja toisaalta ohjaavat huomion pois siihen liittymättömistä. Tavoitteet energisoivat ja saavat meidät ponnistelemaan niiden eteen. Ne lisäävät sinnikkyyttämme. Ne kirvoittavat luovuutemme ja saavat meidät keksimään hienoja strategioita tavoitteen saavuttamiseksi.

Aikaan sidotun tavoitteen asettamista suositellaan, koska muuten tekemisen puhti voi jäädä vähäiseksi. Aloitatko muka heti projektin, jonka tekemiseen sinulla on vielä vuosi aikaa? Sen sijaan ensi viikon tavoite kiinnostaa sinua välittömästi. Tekosyiden keksimiseen käytetty energia suuntautuu suoraan tekemiseen, koska muuten aika loppuu kesken.

Mikä on sopiva tavoite minulle?

Usein etsimme sopivia tavoitteita jostakin ulkopuolelta. Mitä minun kuuluisi tavoitella? Vertaamme itseämme muihin – ja joskus lannistumme heti alkuunsa, ”en kuitenkaan koskaan pääse tuohon”. Vain sinä tiedät, mikä on hyvä tavoite sinulle. Lähde liikkeelle siitä missä nyt olet. Älä mieti turhaan, mitä jonkun muun mielestä pitäisi saavuttaa.

Tavoitteiden valinnassa kannattaa olla tarkkana, koska ne ovat yllättävän tehokkaita – mielemme alkaa melkein automaattisesti toteuttaa niitä. Mikä on sinun arvojesi mukaista tekemistä? Haluatko kuntoilla, vai viettää enemmän aikaa läheistesi kanssa? Yleensä haluamme samaan aikaan monia asioita, mutta se ei haittaa. Kaikessa, mikä ei vielä suju ihan rutiinilla, voi asettaa itselle sopivia tavoitteita.

Asetathan tavoitteen lähestymistavoitteeksi, eli siten, että se suuntaa huomiosi siihen mitä haluat lisätä elämässäsi. Laihduttajat tietävät, ettei suklaan kieltäminen kannata, koska sitten sitä himoitsee vain entistä enemmän. Herkuttelun kieltämisen sijaan kannattaa keskittyä terveelliseen syömiseen. Muistathan asettaa tavoitteen itsellesi, vaikka toivoisitkin muutosta vaikka perhe-elämääsi. Muihin voi vaikuttaa vain välillisesti, omaan toimintaasi sen sijaan voit vaikuttaa vaikka heti.

Mittaamalla mestariksi

Tavoitteet kehotetaan asettamaan mitattavaan muotoon. Mistäpä muuten huomaisimme, että saavutamme niitä. Mittaa vaikka kuinka usein teet niitä asioita, jotka vievät tavoitettasi eteenpäin. Kävitkö lenkillä viime viikolla, soititko ystävälle niin kuin suunnittelit, tai kuinka monella aterialla tänään söit terveellisesti? Kiitä itseäsi jokaisesta pienestä onnistumisesta, niin pysyt hyvällä mielellä.

Työelämästä tiedämme, että jotkut mittarit voivat myös saada tekemään turhia asioita. Kun myynnin määrää seurataan, niin kiinnitämme huomiomme siihen, vaikka laatukin olisi tärkeää, ja kokonaistilanne on hyvä pitää mielessä. Vaikka usein mittaamme määriä, niin myös laatua voi mitata. Joskus vähempi tekeminen tuo sitä kaivattua laatua. Vaikka haluaisit käydä elokuvissa enemmän, niin mieti mikä sinulle on sopivasti. Valikoi elokuvat hyvin, ja käy leffassa vaikka kerran kuussa. On turha suorittaa määrää vain mittarin vuoksi.

Lopulta ei ole oikeastaan merkityksellistä, saavutatko juuri sitä mittaa, jota päätit seurata. Jos halusit lenkkeilemällä hyvään kuntoon, niin kuntosi varmaan kohosi, vaikka jokainen viikon lenkeistä ei aina toteutunutkaan. Muistathan miten tärkeää on kaiken tavoitteellisuuden keskelläkin kuunnella itseään, ja jättää lenkki väliin vaikka flunssaisena, tai silloin kun unen tarve on suurempi kuin urheilun.

Luovuus kunniaan

Itsensä kirittäminen tavoitteiden avulla voi olla tapa päästä sen kuuluisan mukavuusalueen ulkopuolelle. Kun deadline on oven takana, saatat löytää hienoja ideoita, millä tavoin tavoitteesi toteutat. Haasteen edessä luovat ratkaisut ovat arvokkaita. Löydätkö ajan tärkeään projektiisi keskellä päivää, vai heräätkö aikaisin, ja työstät sitä jo ennen kuin muut nousevat? Hyvä idea voi myös yllättää vaikka ruokakaupassa tai jumpan jälkeisessä rennossa olotilassa – se kannattaa kirjoittaa heti ylös, ja työstää kun siihen on mahdollisuus.

Luovuuden avulla voit myös motivoida itseäsi innokkaampaan tekemiseen. Jos motivaatio on nollissa, kysy itseltäsi: Mikä lisäisi motivaatiotani? Mikä lisäisi sitoutumistani tavoitteeseen? Mikä saisi tavoitteen toteutumaan todennäköisemmin? Keksi samalla, keneltä voit pyytää apua, kun huomaat ettei homma etenekään itsekseen.

Suunnitelma helpottaa aloittamista

Kun tehtävä ei lähde liikkeelle, voi haaste olla suunnitelmallisuuden puuttuminen. On vaikea lähteä työskentelemään, jos et tiedä mitä tehdä. Viiden minuutin suunnittelutauko voi olla päivän tärkein viisiminuuttinen. Ainakin tehtävän ensimmäinen askel on oltava selvillä – kun olet jo päättänyt mitä aiot tehdä, niin sittenhän se on tekemistä vaille valmista.

Pikavinkit tavoitteellisuuden hyödyntämiseen:

Vinkki #1: Valitse itse tavoitteesi. Vaikka olisit työpaikalla, mieti silti tavoite itsesi kautta. Miksi työsi on sinulle tärkeää? Mitä päämääriä se edistää? Kehitytkö itse sitä tehdessäsi? Voitko haastaa itseäsi jotenkin? Muiden ihmisten näkemykset tulevat vasta kakkosena, sinä itse olet tärkein asiantuntija siinä, miten haluat toteuttaa tavoitteesi.

Vinkki #2: Ota takaraja kaveriksi. Kun tiedät milloin haluat olla valmiina, saat paremmin aikaan. Deadline ei ole kuitenkaan stressin aihe, vaan sinun tärkeä apuvälineesi, joka auttaa saamaan mielen ja kehon liikkeelle. Sinulla on tarvittaessa lupa muuttaa tavoiteaikaa, ja se voi olla joskus kaikkein viisain tekosi. Kokeile kuitenkin, saatko kiritettyä itseäsi aikarajan avulla. Kekseliäisyytesi  voi lisääntyä, kun tunnet lähestyvän ajankohdan ansiosta sopivaa painetta.

Vinkki #3: Pysähdy ja tee suunnitelma. Joskus on vaikea edetä, jos ei oikein tiedä mitä tekisi. Päätä ainakin seuraava askel. Kun pysähdyt hetkeksi kiireen keskellä, ja annat mielelle tilaa, niin suunnitelma voi muotoutua yllättävänkin helposti. Hyvään suunnitelmaan kuuluu myös itsen tsemppaaminen ja apukeinojen miettiminen jo etukäteen, niin tiedät kenelle soittaa, jos projekti ei itsenäisesti etene.

Mikäli jäit kaipaamaan tarkempia perusteluja tai lähdekirjallisuutta yllä mainituille vinkeille, ei huolta. Löydät ne kaikki koottuna yksiin kansiin kirjassani Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi, joka ilmestyi juuri. Voit tilata kirjan tästä linkistä

Tämän kevään tavoitteeni on tuoda aikaansaamisen taikaa kaikille, jotka sitä kaipaavat.

P.S. Mikäli innostuit tavoitteista, tule mukaan Helsingissä 7.4. toteutuvaan workshoppiin, jossa pääset sukeltamaan syvemmälle tavoitteisiin positiivisen psykologian tutkimustiedon ja valmennusharjoitteiden avulla. Löydät linkin valmennukseen tästä

P.P.S. Voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogisarjan tästä linkistä

Saat sähköpostiisi noin kerran viikossa johonkin aikaansaamisen teemaan keskittyvän blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.


Ota riski ja rakastu numeroihin

apple-1850613_1280.jpg

Jonkin asian saaminen valmiiksi on ihmiselle palkitsevaa. Meitä motivoi tavoitteeseen pääseminen. Entä jos tavoitteesi ovat sellaisia, että niiden saavuttaminen voi parhaimmillaankin toteutua vasta vuosien päästä? Mitäpä jos tavoitteesi onkin ylläpitotavoite, jossa pyrit vaikkapa päivittäiseen hyvinvoinnin huomioimiseen, tai haluat vaalia hyvää parisuhdetta lopun elämääsi? Entä jos teet kehittämistyötä, jonka tulokset näkyvät vasta paljon myöhemmin, jos silloinkaan?

Mitattavat tekemiset

Tavoitteiden asettamisessa opastetaan muotoilemaan tavoitteet mitattavaan muotoon. Numeerinen mittaaminen voi tuntua erikoiselta vaikka hyvinvointi- tai ihmissuhdetavoitteissa, mutta olemme oppineet hahmottamaan numeroita melko hyvin. Arvioi esimerkiksi tämänhetkinen hyvinvointisi asteikolla 1-10. Mikä on tavoitteesi, missä sen toivoisit olevan?

Seuraavaksi voit miettiä, millaiset teot veisivät tavoitettasi eteenpäin, ja millaisia asioita haluat lisätä arkeen. Numerot auttavat tässäkin. Kuinka monta ateriaa haluat syödä päivässä, jotta voit hyvin? Kuinka usein haluat matkustaa perheesi tai ystävien kanssa? Kuinka monta tuntia päivässä käytät projektisi edistämiseen? Montako kertaa viikossa käyt kuntosalilla? Miten usein haluat tavata ystäviäsi?

Positiivisen psykologian tutkija, professori Tal Ben-Shahar muistuttaa tehtävien oikeasta määrästä tekemisen miellyttävyyden kannalta. Hän on pohtinut, millaisina määrinä eri asioiden tekemisestä nauttii. Esimerkiksi hänelle itselleen oli nautinnollista kirjoittaa kirjaa noin kolme tuntia päivässä, ja hän arvioi, että kahden elokuvan katsominen viikossa tuntuisi sopivalta ja mielekkäältä määrältä.

Hyvä renki, mutta huono isäntä 

Numeroiden avulla voit seurata tavoitteeseen pääsyä. Voit laskea, teetkö päivittäin, viikoittain ja kuukausittain sopivasti niitä asioita, mitä haluatkin tehdä. Huomaat jos jotakin puuttuu tai jossakin mennään liiallisuuksiin. Numeroilla ei ole tarkoitus luoda uusia sääntöjä, vaan tukea sellaista tekemistä, joka on sinun tavoitteidesi kannalta tärkeää.

Entä sitten, jos numerot eivät näytä hyvältä? Mitä jos ideaalitilanne ei vaan toteudu koskaan, ja mittaaminen aiheuttaa vain pettymyksiä? Kehity taitavaksi mittaajaksi! Ota avuksesi vaikka prosentit. Tyypillisesti tavoitteisiin ei päästäkään täydellisesti. Jos liikuntasuunnitelmasi toteutui tällä viikolla neljän päivän sijasta kahtena, niin pääsit silti tavoitteeseesi 50%. Suunnitellun matkan peruuntuminen harmittaa, mutta ehkä jotkut muut suunnitellut retket ja vierailut toteutuivat.

Tavallisesti voimme helposti luetella lukuisia tekemättömiä tehtäviä, koska pyörittelemme niitä jatkuvasti mielessämme. Kokeilepa kirjoittaa ylös, mitä olet jo tänään tehnyt ja stressaantunut tunnelma muuttuu tyytyväisemmäksi. Voit auttaa itseäsi päivittäisten tavoitteiden saavuttamisessa listaamalla aamulla sille päivälle suunnittelemasi tehtävät. Merkitse päivän mittaan ne, jotka toteutit. Kirjoita ylös myös ne tehtävät, jotka teit, vaikka et ollutkaan suunnitellut. Lista auttaa hahmottamaan, kuinka paljon sait aikaan.

Täydellisyys on illuusio

Jostain syystä mielemme pitää kiinni ajatuksesta, että kaikki voisi toteutua täydellisesti siis 100-prosenttisesti. Että liikenne sujuu ongelmitta, eikä tietöitä ole. Että olemme aina terveitä, eikä mielemme saa järkkyä. Ihmissuhteet ovat harmoniassa, eikä ristiriitoja synny. Tavarat löytyvät helposti ja teemme joka hetki töitä täysillä. Täydellisyys on normi, ja kaikki muu tuntuu ikävältä poikkeukselta.

Jokainen meistä kuitenkin tietää kokemuksen perusteella, ettei se pidä paikkaansa. Pikemminkin normiksi voitaisiin asettaa, että aina sattuu jotakin. Bussi on varmasti myöhässä välillä, ruuhka-aikoina useinkin. Joka talvi sairastamme ainakin yhden flunssan. Ristiriitoja syntyy jatkuvasti, ja syksyisin häviää aina yksi sateenvarjo. Työnteko sujuu täydellisesti vain joskus, ja toisaalta joskus parin tunnin hyvällä keskittymisellä saa koko päivän työt tehdyksi.

Miksi emme siis vain hyväksyisi, että suunnitelmat ja numeerisetkin tavoitteet ovat meille hienoja apuvälineitä, joihin ei tarvitse suhtautua absoluuttisesti. Niiden avulla tiedämme, mihin olemme suuntaamassa, mutta ne eivät määrittele meitä tai tekemistämme. Vain ihminen voi huomioida tilanteet ja olosuhteet monipuolisesti. Siihen numerot eivät pysty.

Luovuutta numeroiden käyttöön

Lukuja käytetään joskus työelämässä lokerointiin, joka voi tuntua ikävältä tai epäreilulta. Tähän törmäävät esimerkiksi kehittämistyötä tekevät ja uusia taitoja opiskelevat. Usein organisaatiossa seurataan numeroilla suorittavan työn tekemistä, jonka perusteella senhetkinen tulos määräytyy. Esimerkiksi myyjien työn tulosta voidaan seurata vaikka euron tarkkuudella.

Kehittämistyön tulokset näkyvät numeroina vasta paljon myöhemmin, jos silloinkaan. Totuushan on, että kehittäminen on luonteeltaan luovaa työtä, jonka lopputulokset eivät ole alkuvaiheessa tiedossa. Se on kuitenkin välttämätöntä, koska maailma muuttuu nopeasti, ja organisaation on selviytyäkseen pysyttävä mukana muutoksessa.

Jokainen itsensä johtaja törmää samaan haasteeseen. Tekisinkö vain sitä, mitä jo osaan, vai teenkö jotakin uutta luovaa, joka ehkä auttaa minua tulevaisuudessa? Kehitänkö uusia taitoja, joita ehkä tarvitsen tulevaisuudessa, ja kuinka paljon voin käyttää siihen aikaa? Luovaakin työtä voi halutessaan mitata numeroilla. Voit vaikka päättää, että käytät tietyn ajan joka viikko opiskeluun, tai asettaa itsellesi välitavoitteen, mihin mennessä opit jonkin taidon. Silloin voit mitata, kuinka hyvin suunnitelma toteutuu.

Voit itse päättää ne välitavoitteet, jotka haluat saavuttaa. Minä päätin esimerkiksi opetella uutiskirjeohjelman käytön vuoden vaihteeseen mennessä, jotta voin jakaa tämän Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi kirjaan liittyvän blogisarjan myös uutiskirjeenä. Lähestyvä päivämäärä laittoi minut toimimaan, ja siksi löysin aikaa harjoitella ja käydä kurssin jo marraskuussa.

Jos kiinnostuit, voit nyt ennakkotilata kirjan Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi 15% myyntihintaa edullisemmin, ja saat sen heti sen ilmestyttyä kotiisi ilman postituskuluja. Tarjouksen löydät tästä linkistä

Myös organisaatioissa voitaisiin miettiä sellaisia mittareita, joilla elintärkeä luova kehittämistyö saataisiin näkyväksi. Ainakin sinä voit miettiä, miten saisit tärkeitä tavoitteitasi edistettyä.

Vinkki #1: Aseta mitattava tavoite. Päätä tavoitteesi, ja mieti mitkä teot vievät sitä kohti. Tee näistä suunnitelma numeroilla mitattavaan muotoon. Työstätkö projektia kaksi tuntia päivässä? Opitko käyttämään uutta ohjelmaa kuukauden aikana? Mikä on onnistunut lopputulos, ja mihin mennessä haluat sen saavuttaa? Kun tiedät mitä olet tekemässä, huomaat löytäväsi aikaa ja tunnet sopivaa painetta tavoitteen työstämiseen. Muuten tärkeä asia jää helposti unohduksiin kaiken muun tekemisen keskellä.

Vinkki #2: Luo sosiaalinen deadline. Sovi tapaaminen, pidä esitelmä, tai sovi aloituspäivä jollekin toiminnalle. Muiden kanssa sovittuja tekemisiä on korkeampi kynnys perua, kuin vain itsen kanssa sovittuja. Jos huomaat, ettei kehittämistyö etene, sovi siitä puheenvuoro tiimipalaveriin. Ehdota perehdyttäväsi muita tai sovi vaikka lounastapaaminen aiheestasi kiinnostuneen henkilön kanssa. Osallistu kurssille tai koulutukseen, joka vauhdittaa tavoitteesi etenemistä.

Vinkki #3: Seuraa tulostasi. Älä hämäänny siitä, että jokin ei vielä tullut valmiiksi täydellisesti. Ehkä teit joitakin selvittelyjä tai yhteydenottoja? Ehkä työstit ideaa lounaalla, tai katsoit aihetta käsittelevän webinaarin? Ehkä teit projektia kolmena päivänä, kun tarkoitus oli tehdä sitä viitenä päivänä. Se on jo 60% tavoitteesta, eli paljon enemmän kuin ei mitään. Tee itsellesi sellaisia välitavoitteita, joita voit saavuttaa päivittäin, niin suunnitelmasi tarkentuvat, huomaat etenemisen ja pysyt hyvällä mielellä.

Seuraavassa blogissani käsittelen kirjoittamistyön ihanuutta ja kurjuutta. Kirjoittaminen on yksi luovan työn laji, joka usein ajaa monella tapaa pois mukavuusalueelta. Miten saada kirjoittaminen sujumaan? Miksi se aloittaminen on joskus niin vaikeaa? Miten saat edistettyä kirjoittamisprojektia, vaikka kukaan ei edes odota sen lopputulosta?

Jos kiinnostuit, voit tilata ilmaisen Aikaansaamisen taika –blogisarjan tästä linkistä

Saat sähköpostiisi kerran viikossa johonkin aikaansaamisen teemaan pureutuvan blogin, jossa on aina mukana helposti toteutettavia vinkkejä siitä, miten voit parantaa arkeasi heti.

Mikäli jäit kaipaamaan tarkempia perusteluja tai lähdekirjallisuutta yllä mainituille vinkeille, ei huolta. Niitä on tulossa, ja löydät kaiken koottuna yksiin kansiin kirjassani Aikaansaamisen taika – näin johdat itseäsi joka ilmestyy tänä keväänä. Jos haluat varmistaa, että saat kirjan heti ensimmäisten joukossa, ja haluat sen vieläpä 15% myyntihintaa edullisemmin, toimitettuna postitse kotiisi, niin voit ennakkotilata kirjan tästä linkistä

Tämän kevään tavoitteeni on tuoda aikaansaamisen taikaa kaikille, jotka sitä kaipaavat.

P.S. Mikäli sinulla on idea, josta haluat kirjoittaa kirjan, niin voit osallistua Helsingissä 9.3. pitämääni valmennukseen, jossa kirjaideasta työstetään kirjoittamissuunnitelma. Tapahtuma löytyy tästä linkistä